Menu
05a_Nikolai_1260.jpg

Vuodesta 1819.

Ensimmäinen maistuu aina parhaalta.

Sinebrychoff Oy 1870-luvulla. Puupiirros.

Sinebrychoff Oy 1870-luvulla. Puupiirros.

Sinebrychoffin taidemuseon kotimuseo on palautettu Paul Sinebrychoff nuoremman ja Fanny Sinebrychoffin ajan uskoonsa.

Sinebrychoffin taidemuseon kotimuseo on palautettu Paul Sinebrychoff nuoremman ja Fanny Sinebrychoffin ajan uskoonsa.

Keravalle Sinebrychoff muutti 1992

Keravalle Sinebrychoff muutti 1992

Sinebrychoff – kansainvälinen suomalainen
Sinebrychoff on Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Sinebrychoff on kehittynyt venäläisen kauppiassuvun perheyrityksestä Suomen johtavaksi panimoyritykseksi, joka on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia. 2019 Sinebrychoff täytti 200 vuotta.

Köyhä venäläinen kruununtalonpoika Peter Ivanovits Sinebrjukov (n. 1750 - 1805) lähti 1700-luvun lopulla vaimonsa Marvan ja lapsikatraan kanssa Gavrilovin kauppalasta Moskovan pohjoispuolelta kohti Vanhaa Suomea ja parempaa elämää. Perhe asettui asumaan Kymiin. Peter sai pian Ruotsinsalmen linnoituksesta oikeuden kauppapuotiin ja kapakanpitoon. Hänestä tuli oluenpanija ja sotaväen kauppias.

Vanhin poika Nikolai (1789-1848) oppi isänsä apulaisena kaupanteon alkeet. Isän kuollessa hän oli vasta 16-vuotias, mutta otti rohkeasti vastuun perheensä liiketoimista. Nuori liikenero toimi kauppiaana ja rakennusurakoitsijana, kunnes Suomen sota romahdutti markkinat ja Ruotsinsalmen rykmentti siirrettiin 1809 Suomenlinnaan. Nikolai muutti asiakkaittensa perässä ja aloitti kapakoitsijana Länsi-Mustasaarella.
1800-luvun alussa Helsingissä asui vain noin 4000 ihmistä.

Sinebrychoffin panimo syntyy

Vuonna 1819 hän voitti huutokaupassa kymmeneksi vuodeksi yksinoikeuden oluen myyntiin ja valmistukseen Helsingissä. Hän sai oikeuden hankkia maata ja perustaa panimo kaavoitetun kaupunkialueen äärilaidalle Hietalahteen keisarilliselta uudisrakennuskomitealta 13.10.1819, mitä pidetään Sinebrychoff-yhtiön perustamispäivänä sekä suomalaisen oluen päivänä, ja tätä juhlitaan yhä vuosittain.

Oluen ja viinan valmistuksen lisäksi Nikolai urakoi rakennuksia ja kävi ulkomaankauppaa. Hän toimitti paloviinaa Venäjälle ja Puolaan sekä kiviä, hiekkaa, rautaa ja ratapölkkyjä Venäjän rautatietyömaille.
Panimoyhtiön ensimmäinen konttorirakennus oli puutalo, jonka Nikolai siirsi Suomenlinnasta 1823. Se sijaitsee yhä samalla paikalla nykyisen KOFF-tallin vieressä Bulevardilla. Puinen rakennus on yksi Helsingin vanhimpia. Se on nykyisin Suomen valtion omistuksessa Sinebrychoffin taidemuseon käytössä.

Kauppaneuvos Nikolai Sinebrychoff rakensi myöhemmin Bulevardin varteen kaksikerroksisen, empiretyylisen kivitalon, jossa oli 26 huonetta. Vuonna 1842 valmistunut rakennus toimi suvun asuntona ja konttorina, mutta kauppaneuvos ei koskaan itse asunut siellä, vaan Suomenlinnassa. Rakennus toimii nykyisin Sinebrychoffin taidemuseona, jota Sinebrychoff yhä tukee vuosittain.

Vuonna 1836 Nikolai perusti puutarhan ostamalleen kallioiselle kolmen hehtaarin maa-alueelle, joka sijaitsi asuinrakennuksen eteläpuolelle. Tästä puutarhasta tuli myöhemmin Sinebrychoffin puisto.
Paul vanhempi kehitti panimoa ja yhteisöä
Paul Sinebrychoff jatkoi Nikolai-veljen liiketoimintaa. Hän kehitti 30-vuotisen johtajakautensa aikana rakenteeltaan uudenlaisen ja entistä huomattavasti suuremman yrityksen. Hän loi yhteistyökumppaneiden kanssa laajan anniskelupaikoista ja myymälöistä koostuvan myyntiverkoston. Paul vanhempi kuului Helsingin huomattavimpiin asukkaisiin.

Paul avioitui viisikymmenvuotiaana taloudenhoitajansa kaksikymmenvuotiaan tyttären Anna Tichanoffin kanssa. Ikäerosta huolimatta avioliitto oli onnellinen. Lapsia syntyi neljä: Maria, Anna, Nicolas ja Paul.

Kauppaneuvos Sinebrychoff perusti panimon työntekijöille eläkesäätiön, mikä oli pioneeriteko aikana, jolloin valtion ja kunnan toimenpiteet tuolla saralla olivat hyvin vähäiset. Hän rakennutti työntekijöilleen vuokra-asuntoja ja perusti heidän lapsilleen koulun. Hän oli se Sinebrychoff, joka soi yleisölle pääsyn Hietalahden kauniiseen puutarhaan, Sinebrychoffin puistoon.

Paul vanhempi kuoli 1883. Hänet siunattiin Uspenskin katedraalissa, jota hän itse oli ollut rakennuttamassa. Hautajaisia vietettiin kolme päivää, ja surusaattoa seurasi katujen varsilla tuhansia ihmisiä.

Anna Sinebrychoff, köyhien äiti

Paul vanhemman kuoltua Anna-vaimosta tuli perheen kantavavoima. Terävä-älyinen Anna ohjaili omia ja yrityksen varoja sekä neuvoi panimoa johtavia poikiaan. Vaatimattomista oloista lähtenyt kauppaneuvoksetar koki velvollisuudekseen auttaa vähäosaisempia. Sen hän halusi tehdä julkisuudelta salassa, ja sai Hietalahden ympäristössä lempinimen köyhien äiti.

Annan aikana, vuonna 1888, Toiminimi P. Sinebrychoffin perilliset muutettiin osakeyhtiöksi. Enemmistö Aktiebolaget P. Sinebrychoffin osakkeista oli Annan hallussa, ja Annasta tuli hallituksen puheenjohtaja, tiettävästi Suomen ensimmäinen naispuolinen. Pojat Nicolas ja Paul nuorempi olivat vuoronperään toimitusjohtajina, mutta määrätietoinen äiti saneli suunnan.

Paul nuorempi ja Fanny loivat Sinebrychoffin taidemuseon

Paul nuorempi tunnetaan erityisesti taiteen keräilijänä. Hän kokosi suuren taidekokoelman yhdessä näyttelijävaimonsa Fannyn kanssa. Mutta Paul oli myös taitava liikemies, joka kartutti omaisuuttaan ja kehitti panimoyritystä liiketoimillaan. Isänsä tavoin Paul nuorempi halusi olla patruuna omassa tehtaassaan ja huolehtia työntekijöidensä ja näiden perheiden hyvinvoinnista.

Paul ja Fanny keräsivät mittavan taidekokoelman. He ihastuivat erityisesti hollantilaiseen, italialaiseen ja flaamilaiseen vanhaan taiteeseen.

Taidekokoelmansa rakennuksineen he testamenttasivat Suomen valtiolle. 1921 Fannyn kuoleman jälkeen osaksi valtion taidemuseoita siirtynyt museo on edelleen suurin Suomessa tehty taidelahjoitus.

Paulin ja Fannyn avioliitto oli lapseton. Paul oli suvun viimeinen Sinebrychoff-nimeä kantava mies. Kun Paulin veljen Nicolaksen vaimo Anna kuoli 1944, katosi Sinebrychoffien nimi myös naisten puolelta.

Kieltolaki, sota ja KOFF

1917 Paul Sinebrychoff nuoremman kuoltua yhtiön johtoon tuli Axel F Hornborg, joka oli Paul nuoremman siskontyttären aviomies.

Kaksi vuotta myöhemmin astui Suomessa voimaan kieltolaki, joka luonnollisesti vaikeutti panimoliiketoimintaa merkittävästi. Rajoitukset olivat tulleet voimaan jo 1917 ja alkoholin kulutuksen perusteella Suomi oli raitis maa. Kieltolain voimassaoloaikana panimo keskittyi laillisten, mietojen mallasjuomien valmistukseen. Kieltolaki päättyi 1932.

Toinen maailmansota oli toinen suuri panimoteollisuuden koetinkivi. Raaka-aineista oli pulaa ja miehet rintamalla. Myös panimohevoset palvelivat sodassa. Alkoholin myynnille tuli paljon rajoituksia ja verotusta kiristettiin. Sodan päätyttyä myös panimoteollisuus vähitellen elpyi.

Axelin poika Ingjald F. Hornborg jatkoi toimitusjohtajana vuodesta 1946 isänsä kuoltua. Sinebrychoff aloitti virvoitusjuomien valmistuksen vuonna 1955.

Vuonna 1957 syntyivät kaksi merkittävää oluttuotemerkkiä, KOFF ja Sinebrychoff Porter. Näyttelijä Tauno Palon ”Sano vaan reilusti KOFF” –mainokset vakiinnuttivat KOFFin suomalaisten suosikkiolueksi.

Uusi aika, yrityskauppoja ja Rettig

Vuonna 1969 tapahtui merkittävä uudistus, keskiolut vapautui kauppoihin ja ravintoloihin. Samalla alkoholin ikäraja laski 18 vuoteen. Keskiolutkapakat loivat Suomeen uudenlaista sosiaalista kulttuuria ja KOFF-oluen suosio jatkui.

Vuonna 1972 Sinebrychoff osti Porin oluttehtaan, kaupassa tuli mukana Karhu-olut. Porin tehdasta laajennettiin voimakkaasti.

Vuonna 1984 Rettig-konserni osti Sinebrychoffin. Seuraavana vuonna laajentuminen jatkui tamperelaisen Pyynikin panimon ostamisella mukaan osaksi Sinebrychoffia.

Kerava, Coca-Cola ja Carlsberg

Hietalahden panimo ja muut tilat olivat käyneet jo auttamattoman pieneksi. Panimon modernisointi oli hankalaa vuosisatoja vanhoissa rakennuksissa. Sinebrychoffille oli löydettävä paikka uudelle, modernille panimolle ja sellainen löytyi Keravalta, logistisesti hyvältä paikalta Nelostien varrelta. Rakennustyöt alkoivat 1990 ja Keravan tuotantolaitos vihittiin käyttöön 1992. Tuotantokapasiteetti oli uuden panimon myötä 1994 jo 250 miljoonaa litraa vuodessa.

1990-luku oli Sinebrychoffille voimakasta kasvun aikaa, vauhtia toi muun muassa Karhu, joka oli nopeimmin kasvava olutmerkki Suomessa. Sinebrychoffilla oli osuuksia myös pietarilaisesta Vena- ja ruotsalaisesta Falcon-panimoista.

Eteläisemmässä Euroopassa ja Aasiassa suositut energiajuomat olivat vielä pohjolassa suhteellisen tuntemattomia, kun Sinebrychoff lanseerasi markkinoille Suomen ensimmäisen energiajuoman, Battery Energy Drinkin vuonna 1997. Se on yhä parikymmentä vuotta julkaisunsa jälkeen Suomen suosituin energiajuoma.

Sinebrychoff oli aiemmin valmistanut omien virvoitusjuomiensa ohella Pepsin juomia, mutta vuonna 1999 tammikuussa alkoi yhteistyö Coca-Colan kanssa. Sinebrychoff alkoi valmistaa, myydä ja jaella tämän maailman arvokkaimman elintarvikebrändin juomia Suomessa.

Vuoden lopulla 1999 Sinebrychoff siirtyi 100 % Carlsberg-konsernin omistukseen. Muutamaa vuotta myöhemmin Sinebrychoff nousee Suomen oluiden markkinajohtajaksi.

Lähes 200-vuotias yhtiö on moderni ja tehokas, mistä kertoo myös sen kestävän kehityksen toiminta: Yhtä tuotantolitraa varten tarvitaan vain 2,5 litraa vettä, ja hiilidioksidi kierrätetään takaisin juomiin sekä lämpö kerätään talteen. Kaikki panimotoiminta on keskitetty Keravalle.

Osana Carlsberg-konsernia Suomen kolmanneksi vanhin yritys ja Pohjoismaiden vanhin panimo Sinebrychoff on kehittynyt entistä kansainvälisemmäksi panimoyhtiöksi, jonka valikoimassa on tänään yli 120 makua tai vahvuutta juomia, kymmenillä eri tuotemerkeillä. Vanhan Hietalahden panimon alueella on yhä vahva sinebrychoffilainen henki, jota ylläpitävät Sinebrychoffin puisto, taidemuseo ja panimoalueella talliaan yhä pitävät Sinebrychoffin panimohevoset, joiden kavioiden kopina on kuulunut Helsingissä pian 200 vuotta.

Sinebrychoffin toimitusjohtajat:
Anders Frydenlund 1.8.2017 –
Pekka Tiainen 2008 – 2017
Mikael Aro 2005 – 2008
Johan Furuhjelm 1999 – 2005
Kaj Forssell 1989 – 1998
Olli Hakkarainen 1986 – 1989
Ulf Roos 1974 – 1986
Michael Berner 1971 – 1974
Ingjald Hornborg 1946 – 1970
Fredrik Axel Hjornborg 1917 – 1946
Paul Sinebrychoff jr. 1888 – 1917
Nicolas Sinebrychoff 1878 – 1888
Paul Sinebrychoff sr. 1852 – 1878
Nikolai Sinebrychoff 1819 – 1848
Paul Sinebrychoff vanhempi perheineen. Vaimonsa Anna Sinebrychoff toimi Sinebrychoff Oy:n hallituksen puheenjohtajana.

Paul Sinebrychoff vanhempi perheineen. Vaimonsa Anna Sinebrychoff toimi Sinebrychoff Oy:n hallituksen puheenjohtajana.

Anna Sinebrychoff oli paitsi hallituksen puheenjohtaja, myös edelläkävijä henkilöstön hyvinvoinnista huolehtimisessa.

Anna Sinebrychoff oli paitsi hallituksen puheenjohtaja, myös edelläkävijä henkilöstön hyvinvoinnista huolehtimisessa.

Osaksi Carlsbergia Sinebrychoff tuli 2000

Osaksi Carlsbergia Sinebrychoff tuli 2000

1819

Sinebrychoff perustetaan, kun Nikolai saa luvan perustaa panimonsa Hietalahteen

1880-luku

Sinebrychoff tuo puhdashiivalla valmistettavan lagerin Suomeen

2000

Sinebrychoffista tulee osa Carlsberg-konsernia