Menu

Sinebrychoff on työnantajana vastuullinen ja kansainvälinen talo. On hienoa kertoa ympäristöarvoistamme ja että valmistamme juomat hiilineutraalisti. Vastuullisuusteot korostuvat nykyaikana ja ovat asiakkaillemmekin entistä tärkeämpiä.

Sinebrychoff - esittelyssä yksi meistä
Jan Korkeamäki - kenttämyyntipäällikkö

Toimin kenttämyyntipäällikkönä On Trade- kanavassa Etelä-Suomen alueella. Työni on mielekästä ja antoisaa. Kuudesta myyntiedustajasta koostuva tiimini on osaava ja yhteen hiileen puhaltava joukkue. Lisäksi minulla on neljä erinomaista kollegaa ympäri Suomen, joiden kanssa sparrailemme lähes päivittäin. Korona-aika on tosin muuttanut toimintaamme - aiemmin kohtasimme asiakkaita lähes ainoastaan kasvokkain. Tänä päivänä osa tapaamisista käydään myös virtuaalisesti tai puhelimitse. Pääosin tapaamme kuitenkin edelleen kasvokkain, jolloin huolehdimme turvaväleistä ja käytämme kasvomaskeja ajan hengen mukaan.

Mistä kaikki alkoi?

Olin vakaasti päättänyt ryhtyä K-kauppiaaksi. Valmistuin yo-merkonomiksi markkinointilinjalta. Aloitin työurani Myyrmäen K-Supermarket Ykköshallissa, jossa vastasin HeVi- osastosta sekä toimin myymäläpäällikön apulaisena ja iltavastaavana. Olin jo mukana K-ryhmän esimiesvalmennuksissa, mutta eräänä päivänä vuoden vaihteessa 1998 kaikki menikin uusiksi.

Tervetuloa Sinebrychoffille!

Sain ”Tule meille duuniin” -tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä. Aloitin legendaarisen myyntiedustaja Manu Rintalan ohjauksessa urani Sinebrychoffilla. Manu oli tunnettu siitä, että hän tuli toimeen kaikkien asiakkaidensa kanssa, vaikka toisinaan kumpikaan ei puhunut sanakaan samaa kieltä – ei Manu eikä asiakas, mutta bisnes sujui. Manulta opin, että jokaista tulee arvostaa juuri sellaisena kuin hän on.

Suunnannäyttäjä

Sinebrychoffia arvostetaan yrityksenä ja meihin luotetaan - toimillamme HoReCa-alalla on  iso merkitys. Viinien ja vahvojen alkoholien tulo valikoimaamme laajensi ja avarsi myös omaa näkemystäni toimintamme laajuudesta. Viimeisimpänä huippusaavutuksenamme DraughtMaster, joka takaa tuoreen ja laadukkaan hanaoluen.

Yhtiömme TTZ - Together Towards Zero eli Kestävästi Keravalta

Sinebrychoff on työnantajana vastuullinen ja kansainvälinen talo. On hienoa kertoa ympäristöarvoistamme ja että valmistamme juomat hiilineutraalisti. Vastuullisuusteot korostuvat nykyaikana ja ovat asiakkaillemmekin entistä tärkeämpiä.

Jokainen meistä voi kehittyä paremmaksi

Sanoisin, että olen tällä hetkellä paras versio itsestäni – elämäni parhaassa kunnossa 50-vuotiaana kuntosalin käyttäjänä ja juoksijana. Jonkun verran myös kevyempänä kuin muutama vuosi sitten. Viime kesänä juoksin 50 kilometriä tavoittelemassani ajassa (ks. kuva). Ensi kesänä ajatuksissa on juosta maraton yhdessä Koffin juoksukerholaisten kanssa.