Menu

Sinebrychoff ja Keravan kaupunki tukevat yhdessä keravalaisten lasten ja nuorten harrastamista

Sinebrychoff ja Keravan kaupunki myöntävät yhdessä kaksi kertaa vuodessa harrastestipendejä, joilla halutaan tukea keravalaisten lasten ja nuorten hyvinvointia. Stipendi on tarkoitettu ohjattuun harrastetoimintaan esimerkiksi urheiluseurassa, järjestössä, kansalaisopistossa tai taideoppilaitoksessa.

Tänä vuonna hakijoita oli 153, joista 133:lle myönnettiin stipendi. Kaikkiaan tukea jaettiin hieman yli 33 000 euroa, keskimääräinen tukisumma oli noin 250 euroa. Stipendien saajat valittiin yhteistyössä Keravan kaupungin kanssa, joka tekee hakijoista Sinebrychoffille esityksen. Valintaperusteina olivat mm. lapsen ja perheen elämäntilanne ja taloudelliset resurssit.

”Meille on tärkeää, että jokaisella nuorella olisi mahdollisuus kehittää itseään jonkin harrastuksen parissa. Onnistumisen kokemukset antavat itseluottamusta, ja harrastuksen parista voi löytää uusia kavereita, sanoo Sinebrychoffin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Marja-Liisa Weckström

”Uskomme, että mieluinen harrastus on avaintekijä eriarvoisuuden kaventamiseen. Siksi haluamme tarjota sen mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle”, toteaa kaupungin vapaa-ajan ja hyvinvoinnin toimialajohtaja Anu Laitila.

Syksyn 2020 harrastestipendit tulevat hakuun kesäkuussa.