Menu

6mR-klassikkoveneet kisaavat maailmanmestaruudesta Hangossa 2.−9. elokuuta – 200-juhlavuottaan viettävä Sinebrychoff pääsponsori

6mR-luokan veneet eli niin sanotut kuutoset mittelevät MM-kisoissa Hangossa. Kisan saaminen Suomeen oli luontevaa. ”Kuutosilla on jo yli satavuotinen historia Suomessa. Venemalli on ollut erittäin keskeisessä roolissa kilpapurjehdusharrastuksen kehittymisestä asti”, Ossi Paija 6mR-liitosta painottaa.

Kuutoset ovat olleet kansainvälisesti mitattuna hyvin aktiivisia Suomessa, ja täällä on tälläkin hetkellä maailman isoin klassisten kuutosten laivasto eli lähes 40 venettä. Myös kansainvälisiä osallistujia on tulossa runsaasti kisoihin. Ilmoittautuneita venekuntia on jo nyt noin 50 venekuntaa eli purjehtijoita kisassa tulee olemaan noin 250.

Mukana MM-mittelöissä Hangossa on hyvin nimekkäitä veneitä ja purjehtijoita. Hallitseva MM- ja EM-tittelien haltija, Espanjan emerituskuningas Juan Carlos on saapumassa Hankoon puolustamaan mestaruuttaan. Hänen taktikkonaan on tyypillisesti toiminut Ross McDonald, joka on myös voittanut hopea- ja pronssimitalit olympialaisten star-luokassa.

Myös kaikkien aikojen legendaarisin 6mR-vene eli Sparkman & Stephensin suunnittelema Goose on tulossa Suomeen Yhdysvalloista. Vene ei ole ollut Suomessa sitten 1950-luvun, ja sen odotetaan antavan olympiamitalisti Eric Jespersenin kipparoimana erittäin kovan vastuksen. Suomesta mukana on muun muassa kaksinkertainen 6mR-maailmanmestari Henrik Tenström miehistöineen Sara af Hangö -veneellä. Veneen kokeneesta miehistöstä jokainen on osallistunut vähintään yhteen Whitbread Round the World -kilpailuun. 

MM-kisojen esikisa on vuodesta 1888 lähtien purjehdittu Nicolas Sinebrychoff Challenge, jonka voittopokaali on maailman toiseksi vanhin yhä kierrossa oleva urheilupokaali America’s Cup -pokaalin jälkeen.

”Purjehdus on osa tänä vuonna 200 vuotta täyttävän Sinebrychoffin perintöä, siksi päätimme sponsoroida myös MM-kisaa.  Yhteiseksi teemaksi valitsimme 6mR-liiton kanssa Sailing for a Better Tomorrow, jonka alle mahtuu niin ilmaston kuin Itämeren suojelu. Olen iloinen, että saimme myös BSAG:n eli Baltic Sea Action Groupin kisojen yhteistyökumppaniksi”, viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja Marja-Liisa Weckström Sinebrychoffilta kertoo.

Muita yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Finnlines ja Åbo Båtvarv.

Kisat tulevat elävöittämään Hangon kesää. Kisojen ajaksi järjestetään katsojaveneitä, joiden kyydissä pääsee katsomaan kilpailuja merelle. Omalla veneellä voi tulla myös katsomaan, mutta tällöin tulee noudattaa kisajärjestäjien ohjeita ja jättää kilpailijoiden rata-alue vapaaksi. Lisäksi kisoihin luodaan erillinen applikaatio, josta kilpailua voi seurata trackerien ja tulosten muodossa. 

Lisätiedot & kuva- ja haastattelupyynnöt:
Cata Mansikka-aho | [email protected]
046 810 1433

200-vuotias Sinebrychoff on Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen johtava oluiden, siidereiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja, joka tarjoaa myös kattavan valikoiman kansainvälisiä oluita. Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia. Se valmistaa Coca-Colan tuotteet Suomessa. sinebrychoff.fifacebook.com/Sinebrychoff1819 — Twitter: @Sinebrychoff — Instagram: Sinebrychoff1819 — www.kohtuullisesti.fi