Menu

Tutkimus: Suomalainen joutuu yhä selittelemään alkoholittoman oluen juomista – puolet keksii jopa tekosyitä

Alkoholittoman oluen kasvava suosio on viime vuosien suurimpia – ellei suurin – panimoalan ja juomakulttuurin ilmiöitä niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Suosiosta huolimatta suomalaisten asenteissa on yhä parantamisen varaa, paljastaa Sinebrychoffin tekemä asennetutkimus. Alkoholittomia vaihtoehtoja nauttivat voivat joutua tyhmien kysymysten tai jopa painostuksen kohteeksi sosiaalisissa tilanteissa.

Tutkimukseen osallistui 1009 suomalaista miestä ja naista. Tutkimuksessa selvitettiin, mitä alkoholittoman vaihtoehdon valitsemisesta seuraa sosiaalisissa tilanteissa, joissa nautitaan myös alkoholia. Erityisesti keskityttiin asenteisiin ja kysymyksiin alkoholittoman oluen tai muun panimojuoman valinnasta, kun muut nauttivat alkoholia.

Sosiaalista painetta ja tekosyitä

Jopa yli 40 % vastaajista, joilla on vähintään kerran kuussa sosiaalisia tilanteita, on kokenut vähintään silloin tällöin sosiaalista painetta juodessaan alkoholittomia tilanteessa, jossa muut juovat alkoholia. Erityisesti painetta tutkimuksen mukaan ovat kokeneet nuoret aikuiset.

Yli puolet niistä vastaajista, joilla on sosiaalisia tilanteita vähintään kerran kuussa, on joskus valehdellut tai keksinyt tekosyyn, jotta ei tarvitsisi selitellä alkoholitonta valintaa. Myös tekosyihin tai valheisiin turvautuminen on tapa, jossa nuoret aikuiset vastaajissa korostuvat.

Tyhmiä kysymyksiä

Tutkimuksessa selvitettiin myös, mitä alkoholittoman oluen ja muiden panimojuomien nauttijoilta kysytään. Ei liene yllätys, että kysymykset ”Oletko kuskina?” ja ”Oletko raskaana?” ovat vakiokysymysten joukossa. Terveystrendi näkyy siinä, että kysymys ”Onko huomenna treenit?” on yksi yleisimpiä kysymyksiä. Tyypillinen kysymys on myös se, että eikö henkilö saanut lupaa puolisoltaan nauttia alkoholia.

Vastaajien saamia kysymyksiä:
”Oletko raskaana?”
”Oletko autolla?”
”Eikö vaimo anna lupaa ottaa?”
”Onko sulla antibioottikuuri?”
”Oletko uskovainen?”

”Alkoholittomien kuluttajien kokemat ns. tyhmät kysymykset paljastavat, että suomalaisilla on edelleen turhan paljon asenteita ja ennakkoluuloja alkoholittomuutta kohtaan sosiaalisissa tilanteissa. Ottaen kuitenkin huomioon kysynnän, tarjonnan ja nykyisten alkoholittomien oluiden laadun, kehitys on harpannut ja harppaa oikeaan suuntaan. Alkoholittoman nauttimista ei pidä kyseenalaistaa, mutta se, että valinta kyseenalaistetaan - sitä kyllä. Alkoholittomat oluet ovat tärkeä osa Sinebrychoffin vuodesta 2017 asti Carlsberg-konsernin kanssa toteuttamaa Together Towards ZERO (Yhdessä kohti NOLLAA) -strategiaa, jonka tavoitteena on lisätä vastuullista alkoholinkäyttöä”, sanoo Sinebrychoffin oluiden markkinointijohtaja Niklas Rinne.

Perustelujen tivaamista, taivuttamista

Yli puolet vastaajista* on joutunut lisäksi perustelemaan alkoholitonta valintaansa. Alkoholittoman vaihtoehdon haastaminen ei aina pääty edes paineeseen tai perustelujen tivaamiseen, jopa 43 % vastaajista* kertoo, että heitä on yritetty vähintään silloin tällöin jopa taivuttaa juomaan alkoholillista vaihtoehtoa.

Ja paine on myös usein toiminut; jopa 45 % vastaajista* on joskus valinnut alkoholillisen juoman, jotta ei joutuisi perustelemaan valintaansa.

Positiivista palautetta enemmän ja valinta hyväksyttävämpää

Vaikka asenteissa on yhä parantamisen varaa, tutkimus paljastaa kuitenkin myös hyvin positiivisen ilmiön: Positiivisen palautteen määrä on negatiivista suurempi. Moni vastaajista kertoo saaneensa positiivista palautetta alkoholittoman oluen nauttimisestaan sosiaalisissa tilanteissa. Suurin osa kokee, että alkoholittoman valinta on nykyään sosiaalisesti hyväksyttävämpää kuin ennen.

Tutkimus heijastaa myös alkoholittoman oluen suosiota; lähes joka viides juo usein alkoholitonta juomaa tilanteessa, jossa muut juovat alkoholia ja lähes puolet vastanneista silloin tällöin.

Alkoholittomassa oluessa yhä huimia kasvulukuja

Alkoholittoman oluen kasvuprosentit ovat olleet kaksinumeroisia vuosittain ja esimerkiksi Sinebrychoffin alkoholittoman oluen valikoima on kasvanut kymmeneen vaihtoehtoon.

”Päivittäistavarakaupassa alkoholittomat oluet on ollut yksi eniten myyntiään kasvattanut tuoteryhmä viimeisten vuosien aikana. Kuluttajat tarkkailevat elämäntapojaan ja haluavat selvästi satsata omaan terveyteensä ja hyvinvointiinsa. Kuluttajalle alkoholittomien oluiden suosion kasvu näkyy huomattavana valikoiman parantumisena”, toteaa Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.

Myös Taloustutkimus on tutkinut alkoholiasenteita, ja alkoholittomuus oluen valintaperusteena on noussut suhteellisesti eniten vuodesta 2020. Verrattuna edellisvuoteen vuonna 2021 alkoholittomuus kasvoi valintaperusteena 50 %. Tämän tutkimuksen mukaan yhä useampi ostaa alkoholitonta olutta vuoteen 2020 verrattuna.**

”Alkoholittomien oluiden myynti on kasvanut jo useita vuosia peräkkäin. Vaikka alkoholittomien oluiden osuus tilastoidusta olutmyynnistä on vielä pieni, on kyseessä merkittävä oluttrendi, joka todennäköisesti jatkaa kasvuaan pitkään”, sanoo Panimoliiton toimitusjohtaja Tuula Loikkanen.

Sinebrychoffin Karhu-olut satsaa 2022 alkoholittomaan olueen, kansainvälisestikin palkittu*** Karhu 0,0 % saa uusia pakkauksia kuten lasipullon, puolen litran tölkin ja monipakkauksen. Sinebrychoffin alkoholittoman oluen Crisp-brändi puolestaan on Suomen talviolympiajoukkueen virallinen kumppani 2022.

Pohjoismaiden vanhimman panimon valikoimassa on tammikuussa 2022 jo kymmenen erilaista alkoholitonta olutta, kaksi alkoholitonta siideriä ja yksi alkoholiton lonkero.

Aiheeseen liittyvä Karhu-oluen mainos: KARHU - Karhu 0,0%

Viitteet:
Tutkimustulokset yleisesti: Sinebrychoff online-tutkimus asenteista alkoholittomaan olueen 2021 N=1009
* Vastaajista, joilla on vähintään kerran kuussa sosiaalinen tilanne, jossa nautitaan alkoholia
** Taloustutkimus: Suomalaisten alkoholiasenteet 2021
***Best Light Lager, World Beer Awards 2020

Lisätietoja: viestintäpäällikkö Timo Mikkola, Sinebrychoff, puh. 040 830 7176, [email protected]

1819 perustettu Sinebrychoff on osa Carlsberg-konsernia ja valmistaa oluita, siidereitä, long drink -juomia, virvoitusjuomia, vesiä sekä energiajuomia. Sen tuotesalkkuun kuuluvat mm. Karhu, KOFF, Carlsberg, Battery Energy Drink, Monster Energy, Crowmoor sekä Somersby ja Coca-Colan yhtiön juomat, kuten Coca-Cola, Fanta, Bonaqua sekä Sprite.  Henkilöstön monimuotoisuus, vuorovaikutus asiakkaiden ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa sekä vahvat tuotebrändit ovat kestävän kehityksen edistämisen lisäksi yhtiölle tärkeitä. Sinebrychoff valmistaa juomat 100 % uusiutuvalla energialla ja juomanvalmistus on hiilineutraalia. Alkoholin kohtuukäyttöä yhtiö edistää laajalla alkoholittomien oluiden valikoimalla. Käymme parempaan huomiseen.

sinebrychoff.fi — Twitter: Sinebrychoff - Facebook, YouTube & Instagram: Sinebrychoff1819 - kohtuullisesti.fi