Menu

Itämeri-ystävällinen KOFF Jouluolut tulee Iitistä

Finskaksen maatila sijaitsee Kymenlaakson ja Hämeen rajamailla Iitissä, Vuolenkosken kylässä. Isäntä Antti Finskas on ylpeä mallasohrastaan, josta tänä vuonna on valmistettu Suomen vanhin ja suosituin, jo 12. kerran pellolle jäljitettävä ja Itämeri-ystävällinen jouluolut.

Jouluoluen viljelijä valittiin jälleen mallastaja Viking Maltin sopimusviljelijöistä. Mallasohran matkan voi näin jäljittää pellosta pöytään. Baltic Sea Action Group (BSAG) arvioi lisäksi tilan toiminnan ja Viking Maltin suorittaman auditoinnin, ja näin Harbinger-ohra ja siitä valmistettu jouluolut voidaan nimetä Itämeri-ystävälliseksi.

”Arvioimme muun muassa tilan viljelyä, lajikkeiden valintaa, lannoitusta, viljelykiertoa, ohran kuivaamista ja varastointia. Tärkeää on, että kaikki resurssit, jotka peltoon laitetaan, saadaan sieltä myös takaisin. Auditointityö on aloitettu Itämeren suojelutyönä, mutta tänä päivänä se on entistä vahvemmin myös ilmastotyötä”, kertoo Viking Maltin viljanhankintapäällikkö Sanna Kivelä.

Finskaksen tilalla viljellään mallasohran lisäksi kauraa, kuminaa ja heinää. Lisäksi viljelykierrossa on vaihtelevasti vehnää, öljykasveja, härkäpapua sekä luonnonhoitopeltoja. Ympäristöasiat ovat oleellinen osa viljelyä. Oikeilla kerääjä- ja aluskasveilla varmistetaan ravinteiden täydellinen sitoutuminen, näin pelto käyttää kaiken, mitä sille annetaan. Kerääjä- ja aluskasvit keräävät maasta typpeä estäen sen huuhtoutumista. Satokasvin korjuun jälkeen ne jatkavat kasvuaan ja parantavat maan multavuutta sitomalla hiiltä. Mallasohran alkuperä ja jäljitettävyys ovat tärkeitä; tiedot saa Finskaksen tilan pelloista vaikka joka lohkosta erikseen, isäntä kertoo tilan toimenpiteistä ylpeänä.

”Ohraa puidessakin oli pakko hypätä puimurin katolle ja ottaa kuvia, pelto oli niin kaunis”, Antti Finskas tunnustaa.

”Finskaksen tilalla maan rakenteesta huolehditaan erityisesti pellon peruskuntoa vaalimalla. Täydennyssalaojituksia tehdään kun on tarvis, ja peltolohkoja tarkkaillaan mahdollisten tiivistymien havaitsemiseksi. Tärkeässä osassa on tiivistymien ehkäisy, jonka vuoksi märälle pellolle ei mennä, ja hyvälläkin kelillä rengaspaineita säädetään pienemmiksi pellolla liikuttaessa”, kertoo BSAG:n viestintäjohtaja Pieta Jarva.

Vuoden 2018 kesä oli ennätyskuuma ja -kuiva, mutta sato oli kelvollinen ja valkuaisen määrä oli raja-arvojen sisällä. Tämän vuoden kesä on ollutkin tavanomaisempi, joskin heinä-elokuussa oli tavallista kuivempaa.

Antti Finskaksen isä osti tilan vuonna 1936 ja Antti otti vastuun tilasta jo teini-iässä. Perheeseen kuuluu vaimo Riitta sekä neljä lasta. Nuorin poika Juhani on kiinnostunut maataloudesta ja aloittaa juuri opintonsa Helsingin yliopiston elintarviketalouden linjalla. Vanhemmat sisarukset Anna, Johanna ja Susanna ovat jo maailmalla.

”Olen hyvin innostunut siitä, että Jouluoluen mallasohra on omilla peltolohkoilla kasvanut ja odotan että pääsen sen täyteläistä makua testaamaan. Meille viljelijöille on myös tärkeää, että kotimainen panimoteollisuus käyttää paikallista ohraa, jolloin se tuo työtä ja elinvoimaa koko ketjuun maatiloista lähtien.” Antti Finskas sanoo.

Jouluolut tuotiin ensimmäisen kerran markkinoille vuonna 1987. KOFF Jouluolut on kullanruskea, pehmeä ja täyteläinen wieniläistyylinen lager. Tummaksi paahdettu ohramallas ja Saaz-humala tuovat olueen joulun aromeja.

KOFF Jouluolut on saatavilla lasipullossa 4,5 % vahvuisena ja tölkissä 6 % vahvuisena.

Tuotetiedot:

KOFF Jouluolut 4,5 % / 6 %
Olut
Ainesosat: vesi, ohramallas, ohra, humala.
Oluttyyppi: Wieniläistyylinen lager
Alkoholi: 4,5 til-% / 6 til-%
Kantavierre: 12,2 %Plato / 14 %Plato
Väri: 40 EBC / 45 EBC
Katkerot: 20 EBU / 21 EBU
Ravintosisältö per 100 ml: Energia: 194 kJ / 46 kcal

Lisätietoja/kuvia: viestintäpäällikkö Timo Mikkola, Sinebrychoff, 040 830 7176, [email protected]

200-vuotias Sinebrychoff on Suomen johtava oluiden, siidereiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja, joka tarjoaa myös kattavan valikoiman kansainvälisiä oluita ja yhteistyökumppaniensa kautta laajan valikoiman muita alkoholijuomia. Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Sinebrychoff valmistaa Coca-Colan juomat Suomessa. Sinebrychoff on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia.
www.sinebrychoff.fifacebook.com/Sinebrychoff1819 — Twitter: @Sinebrychoff — Instagram: Sinebrychoff1819 — YouTube: Sinebrychoff1819 — kohtuullisesti.fi