Menu

Sinebrychoff valmistanut olutta Keravalla 30 vuotta

1.12.1992 alkoi oluenvalmistus Keravalle valmistuneessa panimossa. Oluen panemisen ydin, hiiva, oli tuotu panimolle 17. marraskuuta asiaan kuuluvin lauluin. ”Hiiva, mua ennen syntynyt, myös jälkeheni jää”, lauloi hiivalle mm. panimomestari Anders Grönqvist.

Tasan 30 vuotta myöhemmin Keravan oluttuotannon käynnistymistä panimolle kokoontui muistelemaan todellinen oluenvalmistuksen asiantuntijajoukko: entiset panimomestarit ja tuotantojohtajat (kuvassa vasemmalta oikealle ylärivistä alkaen) Rainer Kiiskilä, Kimmo Jääskeläinen, Tapio Kangas-Heiska, Bo Ranta, Esko Pajunen, Anders Grönqvist ja yhä Sinebrychoffilla toimivat pääpanimomestari Heikki Vuokko, panimomestari Harry Berg & ESH-päällikkö Rauno Sillanpää

”Saimme rakentaa Keravan panimosta juuri sellaisen kuin halusimme. Kävimme toki tutustumassa noin tusinaan kansainvälisiä panimoja eri puolilla maailmaa ja toimme Keravalle myös Hietalahden panimon innovaatioita”, 1992 tuotantojohtajana toiminut oluenvalmistuksen Grand Old Man Esko Pajunen muistelee.

”Eniten 30 vuodessa panimoteknologiassa on varmastikin muuttunut suodatustekniikkaa, mutta periaatteessa tekniikka on pysynyt samana, tasaisesti jatkuvan peruskehityksen ohella tietenkin”, entinen tuotantojohtaja Kimmo Jääskeläinen toteaa.

Nykyinen pääpanimomestari Heikki Vuokko mainitsee suodatustekniikan ohella energiatehokkuuden ja hiilineutraalin juomanvalmistuksen tärkeimpinä askelina 1990-luvulta tähän päivään.

Tänään Sinebrychoff valmistaa yhä Suomen suosituimpia oluita. Noin puolet Keravalla valmistetuista juomista on olutta ja uutuuksia tulee useampia vuodessa, viimeisimpänä Karhu Platina -lager.

1819 perustettu Sinebrychoff on osa Carlsberg-konsernia ja valmistaa oluita, siidereitä, long drink -juomia, virvoitusjuomia, vesiä sekä energiajuomia. Sen tuotesalkkuun kuuluvat mm. Karhu, KOFF, Carlsberg, Battery Energy Drink, Monster Energy, Crowmoor sekä Somersby ja Coca-Colan yhtiön juomat, kuten Coca-Cola, Fanta, Bonaqua sekä Sprite.  Henkilöstön monimuotoisuus, vuorovaikutus asiakkaiden ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa sekä vahvat tuotebrändit ovat kestävän kehityksen edistämisen lisäksi yhtiölle tärkeitä. Sinebrychoff valmistaa juomat 100 % uusiutuvalla energialla ja juomanvalmistus on hiilineutraalia. Alkoholin kohtuukäyttöä yhtiö edistää laajalla alkoholittomien oluiden valikoimalla. Käymme parempaan huomiseen.

sinebrychoff.fi — Twitter: Sinebrychoff - Facebook, YouTube & Instagram: Sinebrychoff1819 - kohtuullisesti.fi