Menu

Monsterilta sitruunainen energiajuomauutuus ja vihreä klassikko-Monster nyt myös sokerittomana

Monster Energyn kevään uutuutena Suomeen saapuu Monster Energy Aussie Lemonade – sitruunainen maku, joka on saanut inspiraationsa Australiasta. Lisäksi Monster-energiajuomien kivijalka, Monster Energy on nyt saatavilla myös Zero Sugar -versiona eli sokerittomana.

Monster Energy Aussie Lemonade

Sitruslimonadin makuinen energiajuoma Monsterin kasvavaan valikoimaan!

Nimensä mukaisesti juoma on saanut inspiraationsa Australiasta. Energiajuoman pohjana on herkullinen Monster-sekoitus, maku on sitruksinen – ideaali tasapaino makeaa ja hapanta.

”Aussie Lemonaden lanseerausta on odotettu Suomessa jo pidempään, sillä kyseinen maku on niittänyt suosiota muualla maailmaa. Se onkin ollut meillä yksi toivotuimpia makuja. Monster on maailman toiseksi suurin energiajuomabrändi, ja suosion kasvu näkyy myös Suomessa”, kertoo Monsterista vastaava tuotepäällikkö Niklas Rimpi Sinebrychoffilta.

Monster Energy Zero Sugar

Monster Energy Zero Sugar on sokeriton versio Monsterin alkuperäisestä energiajuomasta!

Jo 20 vuoden ajan vihreä Monster Energy, tai ”Monster Green”, on ollut Monster-valikoiman kivijalka. Nyt tämä ikoninen maku on saatavilla myös sokerittomana.

”Suomalaiset kuluttajat suosivat nyt sokerittomia energiajuomia, joiden suosio ETL:nkin tilastojen valossa kasvoi neljänneksellä viime vuonna. Klassikko-Monsterista sokeritonta versiota on odotettu kauan, nyt se on vihdoin täällä”, kertoo Monsterista vastaava tuotepäällikkö Niklas Rimpi Sinebrychoffilta.

Uutuuksien jakelu alkaa 11.3. kautta maan. Monster-juomat on pakattu 0,5 litran tölkkeihin.  Uutuudet soveltuvat vegaaneille.

Tuotetiedot:

Monster Energy Aussie Lemonade
Energiajuoma. Sisältää makeutusaineita.

Korkea kofeiinipitoisuus. Ei suositella lapsille eikä raskaana oleville tai imettäville naisille, eikä kofeiiniyliherkille henkilöille (32 mg/100 ml).

Ainesosat: Hiilihappopitoinen vesi, sokeri, sitruunamehua tiivisteestä (2%) glukoosisiirappi, hapot (sitruunahappo, omenahappo), tauriini (0,4%), aromit, happamuudensäätöaineet (kaliumsitraatit, natriumsitraatit), kofeiini (0,03%), säilöntäaine (kaliumsorbaatti), vitamiinit (niasiini, B6, riboflaviini, B12), makeutusaine (sukraloosi), l-karnitiini-l-tartraatti (0,004%), inositoli.

Energia per 100 ml: 152 Kj/36 kcal
Proteiini g/100 ml: 0
Hiilihydraatit g/100 ml: 9
Sokeri g/100 ml: 8,3
Rasvaa g/100 ml: 0
Suolaa g/100 ml: 0,08

Niasiini mg/100 ml: 8.5
B6-vitamiini mg/100 ml: 0,8
B12-vitamiini /100 ml: 2,5
Riboflaviini (B2-vitamiini) mg/100 ml: 0,7

Monster Energy Zero
Energiajuoma. Sisältää makeutusaineita.

Korkea kofeiinipitoisuus. Ei suositella lapsille eikä raskaana oleville tai imettäville naisille, eikä kofeiiniyliherkille henkilöille (32 mg/100 ml).

Ainesosat: hiilihappopitoinen vesi, happo (sitruunahappo), arominvahvenne (erytritoli), aromit, tauriini (0,4%), happamuudensäätöaine (natriumsitraatit), panax ginseng-juuriuute (0,08%), l-karnitiini-l-tartraatti (0,04%), säilöntäaineet (sorbiinihappo, bentsoehappo), makeutusaineet (sukraloosi, asesulfaami-K), kofeiini (0,03%), väri (antosyaanit), vitamiinit (niasiini, B6, riboflaviini, B12), guaranansiemenuute (0,002%), inositoli.

Energia per 100 ml: 15 Kj/3 kcal
Proteiini g/100 ml: 0
Hiilihydraatit g/100 ml: 1
Sokeri g/100 ml: 0
Rasvaa g/100 ml: 0
Suolaa g/100 ml: 0,19

Niasiini mg/100 ml: 8.5
B6-vitamiini mg/100 ml: 0,8
B12-vitamiini /100 ml: 2,5
Riboflaviini (B2-vitamiini) mg/100 ml: 0,7

Lisätietoja: viestintäpäällikkö Timo Mikkola, Sinebrychoff, email: [email protected], tel: 040 830 7176

1819 perustettu Sinebrychoff on osa Carlsberg-konsernia ja valmistaa oluita, siidereitä, long drink -juomia, virvoitusjuomia, vesiä sekä energiajuomia. Sen tuotesalkkuun kuuluvat mm. Karhu, KOFF, Carlsberg, Battery Energy Drink, Monster Energy, Crowmoor sekä Somersby ja Coca-Colan yhtiön juomat, kuten Coca-Cola, Fanta, Bonaqua sekä Sprite.  Henkilöstön monimuotoisuus, vuorovaikutus asiakkaiden ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa sekä vahvat tuotebrändit ovat kestävän kehityksen edistämisen lisäksi yhtiölle tärkeitä. Sinebrychoff valmistaa juomat 100 % uusiutuvalla energialla ja juomanvalmistus on hiilineutraalia. Alkoholin kohtuukäyttöä yhtiö edistää laajalla alkoholittomien oluiden valikoimalla. Käymme parempaan huomiseen.

sinebrychoff.fi – LinkedIn: Sinebrychoff - Facebook & Instagram: Sinebryhoff1819 - kohtuullisesti.fi