Menu

Karhulta kaksi uutuusolutta - Karhu Saunaolut ja Karhu Vehnäolut

Karhu tuo markkinoille keväällä kaksi uutuutta, erityisesti saunaan räätälöidyn Karhu Saunaoluen ja maukkaan Karhu Vehnäoluen. Karhu on Suomen suosituin saunaolut* ja vehnäolut suomalaisia kuluttajia toiseksi eniten kiinnostava oluttyyli.**

Karhu Saunaolut on vaalea lagerolut, joka on suunniteltu nautittavaksi saunomisen yhteydessä. Olut on maustettu Frantsilan Yrttitilan koivunlehtiuutteella, joka tuo makuun miellyttävää ”vihtaisuutta”. Parhaiten koivunlehden aistii tuoksussa. Koivunlehdet on kerätty käsin keväällä 2019 ja uutettu erityisesti Karhu Saunaoluen valmistukseen. 

”Frantsilassa koivunlehdet kerätään käsin, kun ne ovat tuoreimmillaan ja elinvoimaisimmillaan, minkä jälkeen ne kuivataan nopeasti matalassa lämpötilassa luonnollisten ominaisuuksien säilyttämiseksi. Kuivatut koivunlehdet uutamme hitaalla ja perinteisellä menetelmällä tallentaaksemme kasvin aromaattiset teho- ja makuaineet”, kertoo Frantsilan luova johtaja Anna Karhu-Cormier.

Alkoholiprosentti on alennettu 4,5 %:iin oluen raikkauden lisäämiseksi ja koivunlehden maun korostamiseksi. Myös tölkkipakkauskoko 0,33 l on sopiva saunomisen yhteyteen.

Parhaiten Saunaolut maistuu saunan lauteilla, mutta kuten muutkin lagerit, se sopii keveytensä vuoksi monen ruuan kanssa. Erityisen hyvältä sen kanssa maistuvat saunan yhteydessä nautitut makkarat ja makkararuuat sekä grillattu ruoka. Myös yrteillä maustetut ruuat ja salaatit – erikoisuutena luonnonlehtisalaatit – maistuvat Karhu Saunaoluen kanssa.

 

Karhu Vehnäolut Karhun sesonkiolutsarjan ensimmäinen

Karhu Vehnäolut on maukas pintahiivaolut, jonka valmistuksessa on käytetty suomalaista vehnämallasta. Se on täyteläisen hedelmäinen ja raikas. Suodattamattomuudesta johtuen olut on sameahko.

Karhu Vehnäolut on perinteinen saksalaistyyppinen vehnäolut. Ne ovat suodattamattomia, sameita vehnäoluita, joissa yleensä on hedelmäinen aromi. Maku on kuplivan virkistävä.

Raikas ja hiilihappoinen vehnäolut sopii hyvin aterian yleisjuomaksi. Klassisesti aromikkaat ja hedelmäiset vehnäoluet, kuten Karhun Vehnäolut, sopivat erinomaisesti etenkin vuohenjuustosalaatin ja vähärasvaisen kalan kanssa, mutta myös kana- ja porsasruokien kyytipojaksi. 

Karhu Vehnäoluen pakkauksen karhuhahmon on suunnitellut suomalainen suunnittelija ja kuvittaja Janine Rewell. Hän on kiinnostunut geometriasta ja luonnon odottamattomasta täydellisyydestä, ja usein töissään sekoittaakin mielikuvituksen todellisuuteen. Muotojen abstraktio ja eläinten valtakunta inspiroivat Janinea, joka luo geometrisia muotoja ja aaltomaisia kuvioita muodostaen niistä hahmoja ja maisemia töihinsä.

Karhu Vehnäoluen pakkauksena on valkoinen 0,5 litran tölkki, kuten aiemmissa Karhun erikoisoluissa Karhu Speltti IPA ja Karhu Ruis IPA, joihin myös kotimaiset taiteilijat Jani Tolin ja Helena Junttila ovat toteuttaneet omat karhunsa.

Molempien uutuuksien jakelu alkaa 23.3. ja ne ovat saatavilla vain kesän 2020 ajan, niin kauan kuin erikoiserät riittävät. Karhu Vehnäoluen tilalle lanseerataan syksyllä talvisesonkiin sopiva Karhu-erikoisolut. Molemmat IPA:t jatkavat vakiovalikoimassa.

Sinebrychoff on sitoutunut Carlsberg-konsernin Together Towards ZERO -kestävän kehityksen kampanjaan, jonka yksi osa-alue on vastuuttoman alkoholikulttuurin vähentäminen. Tähän liittyen Sinebrychoff tarjoaa aina myös alkoholittomia vaihtoehtoja panimojuomissaan. Myös Karhun valikoimassa on Karhu 0,0 % -olut.

Lähteet:
* = Sinebrychoff Brand Health Tracker Ipsos 2019 Suomi
** = Sinebrychoff erikoisoluiden kategoriatutkimus Marketing Clinic 12/2018 Suomi

 

Tuotetiedot:

Karhu Saunaolut

Olut

Oluttyyppi: lager
Ainesosat: Vesi, OHRAMALLAS, OHRA, humala, koivunlehtiuute
Humalalajike: Saaz (Tšekki)
Alkoholi: 4,5 %
Kantavierre: 10 %Plato
Väri: 9 EBC
Katkerot: 16 EBU

Ravintosisältö: 100 ml sisältää

Energia 155 kJ/37 kcal

Rasva 0 g

- josta tyydyttynyttä 0 g

Hiilihydraatit 2,2 g

- josta sokereita 0 g

Proteiini <0,5 g

Suola 0 g

Tuotetiedot
Karhu Vehnäolut
Olut

Oluttyyppi: (saksalaistyyppinen) vehnäolut

Ainesosat: vesi, OHRAMALLAS, VEHNÄMALLAS, humala, hiiva
Humalalajike: Saaz (Tšekki)

Alkoholi: 5,0 % Vol.

Kantavierre: 11,6 %Plato

Väri: 10 EBC

Katkerot: 13 EBU

 

Ravintosisältö: 100 ml sisältää

Energia 181 kJ/43 kcal

Rasvaa 0 g

-josta tyydyttynyttä 0 g

Hiilihydraatit 3,0 g

-josta sokereita 0 g

Proteiinia < 0,5 g

Suola 0 g

 

Lisätietoja, kuvat ja haastattelupyynnöt: viestintäpäällikkö Timo Mikkola, Sinebrychoff,
puh: 040 830 7176, email: [email protected]

200-vuotias Sinebrychoff on Suomen johtava oluiden, siidereiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja, joka tarjoaa myös kattavan valikoiman kansainvälisiä oluita ja yhteistyökumppaniensa kautta laajan valikoiman muita alkoholijuomia. Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Sinebrychoff valmistaa Coca-Colan juomat Suomessa. Sinebrychoff on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia.
www.sinebrychoff.fifacebook.com/Sinebrychoff1819 — Twitter: @Sinebrychoff — Instagram: Sinebrychoff1819 — YouTube: Sinebrychoff1819 — kohtuullisesti.fi

Frantsila on suomalainen perheyritys ja yrttien luomuviljelyn edelläkävijä Pohjoismaissa. Frantsila on erikoistunut luonnonmukaisten, terveyttä ja kauneutta edistävien tuotteiden valmistukseen vuodesta 1981, jolloin agronomit Virpi Raipala-Cormier ja James Cormier perustivat sukutilalle Frantsilan Luomuyrttitilan. Teemme yhteistyötä luonnon kanssa valjastaaksemme käyttöön kotimaisten kasvien parantavat voimat. Suomen pohjoinen maaperä ja ilmasto, luonnonmukaiset viljelymenetelmät sekä sadonkorjuun ja kasvien prosessoinnin ihanteellinen ajoitus takaavat tuotteidemme korkean laadun ja tehon. Pitkät, valoisat kesäpäivät ja viileät yöt antavat yrteillemme ylivertaisia aromaattisia ja fytoterapeuttisia ominaisuuksia. Frantsilaan voi tulla voimaantumaan sekä kursseille oppimaan luonnollisesta hyvinvoinnista aina yrttilääkinnästä aromaterapiaan.

www.frantsila.com