Menu

Alkoholiton Crisp voiton janoon ja kaikenlaisiin tilanteisiin – yhteistyö Olympiakomitean kanssa jatkuu 2026 asti

Suomen Olympiakomitean yhteistyö Sinebrychoffin Crisp-juoman kanssa käynnistyi vuonna 2022 Pekingin talvikisoista. Uuden yhteistyösopimuksen myötä Sinebrychoff jatkaa olympiajoukkueen kumppanina aina Milano Cortinan kisavuoteen 2026 asti.

Alkoholittoman oluen suosio on kasvanut vauhdilla 15 viime vuoden aikana. Se on kansainvälinen trendi, jonka Sinebrychoff uskoo vahvistuvan myös Suomessa. Alkoholittomien oluiden markkinajohtaja aikoo pitää ykkössijan jatkossakin.

”Olemme investoineet alkoholittoman oluen uuteen tuotantotekniikkaan Keravan juomatehtaalla. Tuotantotapa on aikaisempaa kehittyneempää teknologiaa ja mahdollistaa alkoholittoman oluen valmistamisen hallitummin, olut pysyy entistä raikkaampana”, kertoo Crisp-brändistä vastaava tuotepäällikkö Milja Männistö Sinebrychoffilta.

”Miljoonainvestoinnin tueksi teemme markkinointia, joka kasvattaa brändin tunnettuutta. Pekingin olympialaiset osoittivat jo, miten ison mahdollisuuden kisat tarjoavat brändinäkyvyyteen. Kisakampanjamme oli menestys, joten jatkamme innolla yhteistyötä Suomen olympiajoukkueen tukijana”, Männistö toteaa.

Myös Olympiakomiteassa iloitaan Crisp-yhteistyön jatkumisesta. Olympiakomitean liiketoimintajohtaja Mikko Selin pitää yhteistyötä hyvänä esimerkkinä vastuullisesta sponsoroinnista.

”Alkoholiton Crisp sopii janojuomaksi niin urheilukisoihin kuin kotikatsomoihin. Se on aidosti vastuullinen valinta urheilun ystävälle. Sinebrychoffin Yhdessä kohti Nollaa -vastuullisuusohjelma sisältää tavoitteita, jotka myös Olympiakomitean on helppo allekirjoittaa. On hienoa, että Crisp valmistetaan hiilineutraalisti Suomessa. Yhteistyö tarjoaa meille myös mahdollisuuden edistää tervettä juomakulttuuria suomalaisessa urheilussa”, Selin tiivistää.

Lisätietoja:
Suomen Olympiakomitea: liiketoimintajohtaja Mikko Selin, 050 596 7086
Sinebrychoff: tuotepäällikkö Milja Männistö, 040 678 6798

- Suomen Olympiakomitea on valtakunnallinen liikunta- ja urheilujärjestö, joka toimii sen hyväksi, että suomalaiset liikkuisivat enemmän ja menestyisivät huippu-urheilussa. Yhdessä jäsenjärjestöjemme ja kumppaneidemme kanssa rakennamme liikunnasta ja urheilusta elinvoimaa Suomeen. www.olympiakomitea.fi

-1819 perustettu Sinebrychoff on osa Carlsberg-konsernia ja valmistaa oluita, siidereitä, long drink -juomia, virvoitusjuomia, vesiä sekä energiajuomia. Sen tuotesalkkuun kuuluvat mm. Karhu, KOFF, Carlsberg, Battery Energy Drink, Monster Energy, Crowmoor sekä Somersby ja Coca-Colan yhtiön juomat, kuten Coca-Cola, Fanta, Bonaqua sekä Sprite.  Henkilöstön monimuotoisuus, vuorovaikutus asiakkaiden ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa sekä vahvat tuotebrändit ovat kestävän kehityksen edistämisen lisäksi yhtiölle tärkeitä. Sinebrychoff valmistaa juomat 100 % uusiutuvalla energialla ja juomanvalmistus on hiilineutraalia. Alkoholin kohtuukäyttöä yhtiö edistää laajalla alkoholittomien oluiden valikoimalla. Käymme parempaan huomiseen. sinebrychoff.fi — Twitter: Sinebrychoff - Facebook, YouTube & Instagram: Sinebrychoff1819 - kohtuullisesti.fi