Menu

"Yhtiömme vastuullisuus on yllättänyt minut positiivisesti – sen eteen tehdään monia kehityshankkeita niin tuotantolaitoksen osalta kuin tuotetasolla. Myös monet brändimme ottavat kantaa arvojemme kuten tasavertaisuuden ja ekologisuuden puolesta, mikä on valtavan hienoa!" -Laura Ainamo
Kuvateksti: Vapaa-ajalla pelaan amerikkalaista jalkapalloa. Tässä juhlimme Helsinki Wolverines -joukkueen Suomen Mestaruutta. Joukkueellamme on nyt neljä perättäistä mestaruutta vuosilta 2017-2020. Pelaan puolustuksessa linebackerina, kuvassa takarivissä oikealla. Kuvaaja Milla Miettinen.

Esittelyssä yksi meistä:
Associate Brand Manager Laura Ainamo

Brändejä kuluttajille

Markkinointi on brändin rakentamista, kehittämistä ja sen kaupallistamista parhaalla mahdollisella tavalla. Mielestäni markkinointi on keskeinen linkki tuotannon ja myynnin välillä.

Koulutukseltani olen kauppatieteiden kandidaatti. Maisteritutkinto on vielä kesken, mutta lupaan, että toukokuussa gradu on valmis. Sen aiheena on sukupuolen representaatiot mainoksissa eli millaisina naiset ja miehet esitetään ja miten heidän roolinsa ovat muuttuneet viime vuosikymmenten aikana. Keväällä tulee kaksi vuotta Sinebrychoffilla täyteen, joista jälkimmäinen on mennyt etätöissä koronapandemian vuoksi. Ennen tänne tuloa tein töitä Arlan juusto & voi -tiimissä.

Associate Brand Managerina eli tuotepäällikkönä

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen lähdin Zimbabween, Afrikkaan opettamaan englantia aids-orvoille. Siellä oli lämmintä ja aurinkoista. Kandiopintojen vaihto-ohjelma taas vei minut Prinssi Edwardin saarelle, Kanadaan, missä oli kylmää ja tuulista.

Sinebrychoffilla ihan parasta on, kun saa oppia uutta ja olla erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Aloitin Associate Brand Managerina Coca-Cola-juomien parissa. Siinä näin, miten Coca-Cola Finland ja Sinebrychoff tekevät toistensa kanssa yhteistyötä. Nyt vastuullani on siidereiden ja long drinkkien menekinedistäminen. Toimenpiteet suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä myynnin kanssa tavoitteena tuotenäkyvyyden parantaminen ja menekin edistäminen. Esimieheltäni saan hyvin palautetta kehityskohteista ja omalta tiimiltä tukea aina, kun sitä tarvitsen.

Sinebrychoffilla perinteinen, mutta rento panimokulttuuri ja ylpeys työnantajasta ovat selvästi aistittavissa. Työurat ovat pitkiä, ja porukka tuntee toinen toisensa hyvin. Toivon kuitenkin meiltä sinebrychoffilaisilta muutoshakuisuutta – muutosten avulla niin me kuin yritys kehittyy entistä kilpailukykyisemmäksi.

Yhtiömme vastuullisuus on yllättänyt minut positiivisesti – sen eteen tehdään monia kehityshankkeita niin tuotantolaitoksen osalta kuin tuotetasolla. Myös monet brändimme ottavat kantaa arvojemme kuten yhdenmukaisuuden ja ekologisuuden puolesta, mikä on valtavan hienoa!

Aina voi oppia uutta

Haastavinta työssäni: uudet asiat on omaksuttava nopeasti, monet deadlinet sekä se, että yksinkertaisetkin asiat ovat aina paljon monimutkaisempia, kuin miltä ensin vaikuttaa.