Juomasuositus: Karhu Laku Porter
Helppo yhden valmistusastian jälkiruoka, jonka voi tehdä jääkaappiin valmiiksi jo edellisenä päivänä. Vanukas on melko tuhti ja makea maultaan, joten sitä riittää tarvittaessa myös pienempi annos - varsinkin jos ennen sitä on syöty useampi ruokalaji. Vanukkaan voi tarvittaessa annostella myös yhteen isoon annosmaljaan, jos ei halua tarjoilla jälkiruokaa henkilökohtaisina annoksina.
Vanukkaan kanssa tarjottavat tyrnimarjat voivat olla tuoreita tai pakastettuja. Niiden hapokkuus tasapainottaa mukavasti tuhdin suklaista jälkiruokaa. Tyrnin trooppinen maku on lisäksi hieno paritus maltaan, suklaan ja lakun aromeiden kanssa.
Jälkiruoka on melko makea, joten sen kanssa tarjottavat tyrnit ja kermavaahto eivät kaipaa lisämakeutusta - mutta jos haluaa, niin tyrnimarjat voi antaa mehustua yksinkertaisessa sokerisiirapissa tai esimerkiksi pienessä määrässä lakkalikööriä ennen tarjoilua.
Laku Porter -suklaavanukas ja tyrnimarjoja
4-6 kpl
lisäksi:
Sekoita kaikki ainekset huoneenlämpöisinä leveäpohjaisessa kattilassa. Lämmitä aineksia koko ajan pallo- tai lankavatkaimella sekoittaen. Kiehauta seos ja anna sen poreilla kevyesti, koko ajan edelleen sekoittaen, minuutin ajan - kunnes seos sakenee.
Anna vanukasseoksen jäähtyä hetken aikaa, kunnes annostelet sen tarjoiluastioihin. Jos käytät laseja, varmista että ne lämmönkestäviä.
Laita vanukkaat jääkaappiin jähmettymään peitettynä kahdeksi tunniksi. Voit tarvittaessa valmistaa ne myös etukäteen edellisenä päivänä.
Tarjoile vanukkaiden kanssa kermavaahtoa ja tyrnimarjoja. Vanukas on melko makeaa, joten kermavaahto ja marjat eivät välttämättä tarvitse makeutusta.