Somersby-siiderin perheeseen tulee keväällä 2017 kaksi uutuusmakua; Somersby Orchard Selection Secco ja Sparkling Rosé. Lisäksi Somersby lanseeraa Suomessa alkoholittoman version tutusta omenasiideristään.
Somersby-siiderin perheeseen tulee keväällä 2017 kaksi uutuusmakua; Somersby Orchard Selection Secco ja Sparkling Rosé. Lisäksi Somersby lanseeraa Suomessa alkoholittoman version tutusta omenasiideristään.
Nimensä mukaisesti uutuuksia on inspiroinut viinien makumaailma – prosecco-kuohuviinin ja roséviinin raikkaat maut. Uutuudet ovat kuivempia kuin Somersby-siiderit yleensä. Raikkaina ja kevyinä juomina Somersby Orchard Selection -siiderit ovat mainio vaihtoehto viinille.
Orchard Selection –siidereissä on vähemmän makeutta ja kaloreita ja ne sopivat moneen tilanteeseen – aperitiiviksi, alkumaljaksi, kevyiden kesäruokien kaveriksi. Siideri nautitaan viinilasista viilennettynä hyvässä seurassa tai kierrätyslasipullosta.
”Orchard Selection on ollut Ruotsin markkinoilla vuodesta 2015 ja ylittänyt siellä kaikki odotukset. Rosén lanseeraus oli menestynein kaikista Somersby-uutuuksista ja erityisesti ravintoloissa se on rikkonut ennätyksiä. Uskonkin, että Suomi seuraa länsinaapurin esimerkkiä, onhan meillä hyvin samanlainen maku siiderien suhteen”, arvioi Somersbyn tuotepäällikkö Anna Lehtinen Sinebrychoffilta.
Orchard Selection –uutuuksien lisäksi Somersby Apple Cider –omenasiideri on tarjolla nyt myös alkoholittomana versiona. 0,0 % saa raikkaan makunsa punaisista omenista. Alkoholittomien oluiden ja siidereiden kysyntä on kasvussa, esimerkiksi Alkoissa alkoholittoman oluen myynti kasvoi 2015 jopa kaksinkertaiseksi. Sama trendi on näkyvissä siiderikategoriassa. *
”Nykypäivän kuluttajat ovat terveystietoisempia kuin aikaisemmin, ja haluavat alkoholijuomilta makua ja laatua - ja lisäksi alkoholittomia vaihtoehtoja. Kaikki Somersby-siiderit saavat makunsa vain luonnollisista aromeista”, Lehtinen kertoo.
Somersby on Carlsbergin kansainvälinen siideribrändi, mutta sen uutuusmaut kehitetään kaikki Suomessa Sinebrychoffilla. Brändi on hyvin suomalainen tuotekehityksen lisäksi tamperelaisen suunnittelijan Rami Toivosen suunnittelemaa lasipulloa myöten.
Somersby-perheeseen kuuluvat 2017 uutuuksien lisäksi Apple Cider, Pear Cider, Blackberry, Blueberry ja Apple Blend.
Somersby-uutuudet tulevat myyntiin 20.3. lähtien. Somersby on kesällä 2017 Pori Jazzin pääyhteistyökumppani!
Somersby Orchard Selection Sparkling Rose
Maustettu omenasiideri
Ainesosat: vesi, omenaviini (vesi, sokeri, omenamehutiiviste), sokeri,maltodekstriini, omenamehutiiviste, hiilidioksidi, happamuudensäätöaine: sitruunahappo, suolaliuos, säilöntäaine: kaliumsorbaatti, karamellisokerisiirappi, porkkanauute, luontaiset aromit, väri: karmiinit.
Alkoholi: Alc. 4,5 % Vol.
Ravintosisältö per 100 ml:
• energia 203 kJ/48 kcal
• rasva 0 g - josta tyydyttynyttä 0 g
• hiilihydraatit 5,3 g - josta sokereita 3,9 g
• proteiini 0 g, suola 0,01 g
Pakkaus: 33 cl kierrätyslasipullo
Somersby Orchard Selection Secco
Maustettu omenasiideri
Ainesosat: vesi, omenaviini (vesi, sokeri, omenamehutiiviste), sokeri, omenamehutiiviste, hiilidioksidi, happamuudensäätöaine: sitruunahappo, luontaiset aromit, karamellisokerisiirappi, säilöntäaine: kaliumsorbaatti.
Alkoholi: Alc. 4,5 % Vol.
Ravintosisältö per 100 ml:
• energia 177 kJ/42 kcal
• rasva 0 g - josta tyydyttynyttä 0 g
• hiilihydraatit 8,5 g - josta sokereita 8,4 g
• proteiini 0 g, suola 0 g
Pakkaus: 33 cl kierrätyslasipullo
Somersby 0,0%
Alkoholiton siideri
Ainesosat: vesi, sokeri, omenamehutiiviste, hiilidioksidi, happamuudensäätöaine: sitruunahappo, etikka, säilöntäaine: kaliumsorbaatti, omenatiiviste, luontainen aromi.
Alkoholi: Alc. 0,0 % Vol.
Ravintosisältö per 100 ml:
• energia 150 kJ/35 kcal
• rasva 0 g - josta tyydyttynyttä 0 g
• hiilihydraatit 3,9 g - josta sokereita 3,7 g
• proteiini 0 g, suola 0 g
Pakkaus: 33 cl kierrätyslasipullo
* Koplan siideritutkimus 2016
Lisätietoja, kuvat ja haastattelupyynnöt: viestintäpäällikkö Timo Mikkola, Sinebrychoff,
puh: 040 8307176, email: [email protected]
197-vuotias Sinebrychoff on Suomen johtava oluiden, siidereiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja, joka tarjoaa myös kattavan valikoiman kansainvälisiä oluita ja yhteistyökumppaniensa kautta laajan valikoiman muita alkoholijuomia. Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Sinebrychoff on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia. www.sinebrychoff.fi — www.facebook.com/Sinebrychoff1819 — Twitter: @Sinebrychoff — YouTube: Sinebrychoff1819 — www.facebook.com/olutjaruoka — www.kohtuullisesti.fi