Suomen vanhimman Jouluoluen ohramaltaan voi jo 11. kerran jäljittää nimikkotilalle. Vuoden 2018 KOFF Jouluoluen ohra tulee viljelijä Petri Arovuoren tilalta Hausjärven Oitista. KOFF Jouluolut on saatavilla sekä 4,5 % että 6 % vahvuisena.
Jouluolut tuotiin ensimmäisen kerran markkinoille vuonna 1987. KOFF Jouluolut – kuten sen edeltäjätkin - on kullanruskea, pehmeä ja täyteläinen wieniläistyylinen lager. Tummaksi paahdettu ohramallas ja Saazerhumala takaavat oikean jouluisen aromin.
Jouluoluen viljelijä valittiin jälleen mallastaja Viking Maltin auditoimista mallasohran sopimusviljelijöistä. Mallasohran matkan voi näin jäljittää pellosta pöytään. Hausjärvellä Oitin kylässä sijaitsevan Petri Arovuoren sukutilan Harbinger-ohra täytti kaikki Sinebrychoffin yhdessä BSAG:n (Baltic Sea Action Group) ja Viking Maltin kanssa asettamat vaatimukset.
”Viime vuoden kesä oli sateinen, mutta kasvuolosuhteet olivat paremmat kuin tämän vuoden helteissä. Olen itsekin oluen ystävä ja onhan se todella hienoa, että juuri oman pellon ohra pääsee Jouluolueen tarkan seulan jälkeen. Tilallamme on aina otettu kaikki ympäristöasiat tarkkaan huomioon”, Petri Arovuori kertoo.
Arovuoren tilalla on 200 hehtaaria mallasohraa ja se on tilan pääkasvi. Tilalla viljellään myös mm. kuminaa. Petri Arovuori on pitänyt tilaa itse 17 vuotta mutta suvulla tila on ollut jo yli 100 vuotta.
Sinebrychoffin oluen tuotanto on riippuvainen luonnosta saatavista raaka-aineista: puhtaasta vedestä ja suomalaisesta ohramaltaasta. Vuodesta 2014 Sinebrychoff on tehnyt yhteistyötä Elävä Itämeri -säätiön eli Baltic Sea Action Groupin (BSAG) kanssa ja sitoutunut edistämään Itämeren hyvinvointia. BSAG:n hyväksymänä tuotteena KOFF Jouluolut on Itämeri-ystävällinen lähiolut.
”Sitoumuksemme koskee vedenkäytön tehokkuuden kehittämistä, oluen valmistuksessa syntyvän hiilidioksidin talteenottoa sekä Itämeri-näkökulman ottamista mukaan tila-auditointeihin, jotka toteuttaa niin ikään Itämeri-sitoumuksen tehnyt mallastoimittajamme Viking Malt” kertoo Sinebrychoffin pääpanimomestari Tapio Kangas-Heiska.
Sinebrychoff on sitoutunut Carlsberg-konsernin Together Towards ZERO -kestävän kehityksen ohjelmaan, joka tähtää mm. vedenkäytön puolittamiseen ja hiilijalanjäljen merkittävään vähentämiseen vuoteen 2030 mennessä. Lue lisää: sinebrychoff.fi/vastuu
KOFF Jouluolut on saatavilla pitkäkaulaisessa kierrätyslasipullossa ja tölkki-sixpackissä.
Katso YouTube-video Petri Arovuoresta täältä: https://www.youtube.com/watch?v=3rSEwy1zKSk
KOFF Jouluolut 4,5 %
Olut
Ainesosat: vesi, ohramallas, ohra, humala.
Oluttyyppi: Wieniläistyylinen lager
Alkoholi: 4,5 til-%
Kantavierre: 12,2 %Plato
Väri: 40 EBC
Katkerot: 20 EBU
Ravintosisältö per 100 ml
Energia: 194 kJ / 46 kcal per 100 ml
KOFF Jouluolut 6 %
Olut
Ainesosat: vesi, ohramallas, ohra, humala.
Oluttyyppi: Wieniläistyylinen lager
Alkoholi: 6 til-%
Kantavierre: 14 %Plato
Väri: 45 EBC
Katkerot: 21 EBU
Ravintosisältö per 100 ml
Energia: 221 kJ / 53 kcal per 100 ml
Lisätietoja, kuvat ja haastattelupyynnöt: viestintäpäällikkö Timo Mikkola, Sinebrychoff,
puh: 040 8307176, email: [email protected]
199-vuotias Sinebrychoff on Suomen johtava oluiden, siidereiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja, joka tarjoaa myös kattavan valikoiman kansainvälisiä oluita ja yhteistyökumppaniensa kautta laajan valikoiman muita alkoholijuomia. Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Sinebrychoff on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia. www.sinebrychoff.fi — www.facebook.com/Sinebrychoff1819 — Twitter: @Sinebrychoff — YouTube: Sinebrychoff1819 — www.facebook.com/olutjaruoka — www.kohtuullisesti.fi