Suomen suosituin alkoholiton olut, Nikolai, on nyt KOFF Crisp. Tuoteperheessä on yhä kolme tuttua makua, lager, tumma lager ja vehnä.
Suomen suosituin alkoholiton olut, Nikolai, on nyt KOFF Crisp. Tuoteperheessä on yhä kolme tuttua makua, lager, tumma lager ja vehnä.
Kuluttajien lisääntynyt kiinnostus terveyteen, hyvinvointiin ja kohtuulliseen kulutukseen näkyy vahvasti alkoholittomien oluiden suosion tasaisena kasvuna.* Alkoholitonta olutta nautitaan ruoan kanssa, sosiaalisissa tilanteissa ja yhä enemmän myös palautusjuomana. Erityisesti nuoret laatutietoiset aikuiset käyttävät alkoholitonta olutvaihtoehtoa.**
”Alkoholitonta olutta käytetään jo monissa tilanteissa, mutta uskomme, että tämä on vasta alkua. Tuomme syksyn aikana KOFF Crispiä vahvasti esiin myymälöissä ja kaikissa kanavissamme sekä panostamme tuotenäytteisiin, jotta KOFF Crisp saadaan kaikille tutuksi. Alkoholiton olut on erinomainen juoma esimerkiksi lounaan yhteydessä. Maistatamme Crisp Lageria syksyn aikana peräti 300 000 tölkin voimin ”, kertoo Sinebrychoffin KOFF-tuotepäällikkö Pilvi Varjonen.
Markkinajohtajan muuttaminen uuteen tuotemerkkiin ja pakkaukseen on aina uskaliasta, mutta muutos tehdään hallitusti. Syksyn monipakkauksissa ja lagertölkissä näkyy yhtä aikaa sekä Nikolai- että uusi KOFF Crisp -brändäys. Kyse on siirtymävaiheen pakkauksesta, joiden avulla kuluttajat löytävät uudistuneen oluen muutoksen jälkeen.
”Siirtymävaiheen pakkauksella haluamme varmistaa että myös nykyiset Nikolai-kuluttajat löytävät uudet Koff Crisp -oluet. Alkoholittomissa oluissa tärkeintä on hyvä maku ja laatu – niistä menemme takuuseen”, Pilvi Varjonen sanoo.
KOFF Crisp Lager 0,0 %
Alkoholiton olut
Ainesosat: vesi, ohramallas, humala, hiiva, luontainen aromi, säilöntäaineet natriumbentsoaatti ja natriumdisulfiitti
Oluttyyppi lager
Alkoholi 0,0 til-%
Kantavierre 4,1 %Plato
Väri 8 EBC
Katkerot 20 EBU
100 ml sisältää
Energia 16 kcal/70 kJ
Proteiini 0,57 g
Hiilihydraatit 3,8 g
-josta sokereita 0,9 g
proteiini <0,5 g
Rasva 0 g
Suola 0 g
KOFF Crisp Dark Lager 0,0 %
Alkoholiton olut
Ainesosat: vesi, ohramallas, humala, hiiva, luontainen aromi, säilöntäaineet natriumbentsoaatti ja natriumdisulfiitti
Oluttyyppi lager
Alkoholi 0,0 til-%
Kantavierre 4,5 %Plato
Väri 50 EBC
Katkerot 18 EBU
100 ml sisältää
Energia 18 kcal/78 kJ
Proteiini 0,57 g
Hiilihydraatit 4,3 g
-josta sokereita 1,7 g
proteiini <0,5 g
Rasva 0 g
Suola 0 g
KOFF Crisp Vehnä 0,5 %
Alkoholiton olut
Ainesosat: Vesi, vehnämallas, ohramallas, maltoosisiirappi, karamellimallas (ohra), humala, hiiva, luontainen aromi.
Oluttyyppi lager
Alkoholi 0,0 til-%
Kantavierre 7,0 %Plato
Väri 13 EBC
Katkerot 12 EBU
100 ml sisältää
Energia 30 kcal/128 kJ
Proteiini 0,7 g
Hiilihydraatit 6,3 g
-josta sokereita 2,3 g
proteiini 0,7 g
Rasva 0 g
Suola 0 g
* Canadean Beer Market Insights 2016
** Stigma Research 2017
Lisätietoja, kuvat ja haastattelupyynnöt: viestintäpäällikkö Timo Mikkola, Sinebrychoff,
puh: 040 8307176, email: [email protected]
197-vuotias Sinebrychoff on Suomen johtava oluiden, siidereiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja, joka tarjoaa myös kattavan valikoiman kansainvälisiä oluita ja yhteistyökumppaniensa kautta laajan valikoiman muita alkoholijuomia. Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Sinebrychoff on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia. www.sinebrychoff.fi — www.facebook.com/Sinebrychoff1819 — Twitter: @Sinebrychoff — YouTube: Sinebrychoff1819 — www.facebook.com/olutjaruoka — www.kohtuullisesti.fi