Suomen suosituin juomasekoitus saa kaksi uutta makua. Tammikuussa päivittäistavarakaupassa aloittanut Breezerin tuoteperhe täydentyy syksyllä Breezer Pear ja Breezer Grapefruit -mauilla.
Vuoden alusta lähtien päivittäistavarakaupoissa on voinut myydä juomasekoituksia, jotka on tehty muutenkin kuin käymisteitse. Odotukset Breezerin suosiosta myös kaupassa ovat ylittyneet ja sitä on saatavilla kaikkialla Suomessa.
Breezerit ovat rommipohjaisia. Tuotemerkki täytti viime vuonna 30 vuotta, sillä alun perin Breezerit tulivat markkinoille jo 1987.
Breezer Pear on raikas ja makea päärynänmakuinen, Breezer Grapefruit puolestaan greipinmakuinen Breezer. Juomat ovat valmiita nautittaviksi sellaisenaan, mutta maistuvat parhaalta yhdessä jäiden kanssa. Breezerit ovat parhaimmillaan nautittuna kylmänä, noin 6 - 8 asteisina.
Breezerien makuvalikoimassa päivittäistavarakaupoissa ovat uutuuksien lisäksi yhä Watermelon, Orange ja Lime, eli vesimeloni, appelsiini ja lime.
”Olemme tuoneet Suomeen Breezereitä Alkoon ja ravintolamyyntiin vuodesta 2003, eli jo 15 vuoden ajan. Breezerit ovat olleet tasaisen suosittuja aina ja suosion salaisuus on yksinkertaisesti hyvät maut ja toimivat uutuudet. Lisäksi ne ovat alkoholiprosentiltaan matalampia kuin monet muut juomat, sillä ne sisältävät alkoholia vain 4 %, mikä tekee niistä hyviä seurustelujuomia”, kertoo Sinebrychoffin Group Brand Manager Ari Ahola.
Breezer on Suomen suosituin alkoholijuomasekoitus (TNS Tracking 2017).
Kaikissa Sinebrychoffin myymissä alkoholituotteissa on linkki kohtuullisesta alkoholinkäytöstä kertovaan sivustoon kohtuullisesti.fi. Lisäksi juomissa on varoitusmerkintä, jossa muistutetaan, että autoilu ja alkoholi eivät sovi yhteen.
Uutuuksien jakelu kauppoihin ja ravintoloihin alkaa Pearilla 20.8. ja Grapefruitilla syyskuun alkupuolella.
Tuotetiedot:
Breezer Pear
Alkoholipitoinen juomasekoitus
Ainesosat: Vesi, hedelmäviini, sokeri, omenamehu, Bacardi-rommi, happo sitruunahappo, aromit, happamuudensäätöaine natriumsitraatti, säilöntäaineet kaliumsorbaatti ja natriumdisulfiitti, stabilointiaineet E414, E444 ja E445, värit E102 ja E129.
Energiasisältö per 100 ml: 65 kcal/270 kJ
Breezer Grapefruit
Alkoholipitoinen juomasekoitus
Ainesosat: Vesi, sokeri, Bacardi-rommi, hiilidioksidi, happamuudensäätöaine sitruunahappo, aromit, happamuudensäätö-aine natriumsitraatti (E331), säilöntäaineet E202 ja E212, stabilointiaineet E414, E445 ja E444, värit E150d ja E129.
Energiasisältö per 100 ml: 65 kcal/270 kJ
kohtuullisesti.fi
Lisätietoja, kuvat ja haastattelupyynnöt: viestintäpäällikkö Timo Mikkola, Sinebrychoff,
puh: 040 830 7176, email: [email protected]
198-vuotias Sinebrychoff on Suomen johtava oluiden, siidereiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja, joka tarjoaa myös kattavan valikoiman kansainvälisiä oluita ja yhteistyökumppaniensa kautta laajan valikoiman muita alkoholijuomia. Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Sinebrychoff on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia.
www.sinebrychoff.fi — www.facebook.com/Sinebrychoff1819 — Twitter: @Sinebrychoff — www.kohtuullisesti.fi