Miten teen boolin?
Boolit ovat erinomaisia seurustelujuomia, varsinkin juhlissa, joissa niitä voi käyttää tervetuliaisjuomina tai tarjoilla koko tilaisuuden ajan. Voit tehdä boolista sen vahvuisen kuin haluat. Kesäisen virkistävän miedon boolin saat siideristä ja virvoitusjuomista.
Myös alkoholiton booli syntyy helposti virvoitusjuomista ja mehuista. Sitä voi tarjota alkoholia sisältävän boolin rinnalla tai yksinään juhlistamaan esimerkiksi kahvikutsuja tai perhetapahtumaa.
Jos vieraita on paljon, boolia kannattaa valmistaa useassa pienemmässä erässä. Silloin tarjolla on raikasta, kylmää boolia koko juhlan ajan.
Booliannos on noin 1 dl. Se riittää tervetuliais- ja onnittelumaljaksi. Seurustelujuomana boolin kulutus vierasta kohden on yleensä noin 2 dl ensimmäisen tunnin aikana ja sen jälkeen 1 dl tunnissa. Valmista siis neljän tunnin juhlia varten 5 dl boolia vierasta kohden.
Booli on parasta hyvin jäähdytettynä, joten varmista jäiden riittävyys ennen boolin tekoa. Voit tehdä booliin tulevat jääkuutiot myös mehusta, tai jäädyttää kuutioihin koristeeksi marjoja tai yrttejä. Tuore basilika, sitruunamelissa, minttu ja rosmariini sopivat erinomaisesti booliin. Jos käytät sitrushedelmiä koristeena, älä kuori niitä; kuorittuina hedelmät painuvat maljan pohjalle.
Sekoita raaka-aineet suoraan kannuun tai boolimaljaan. Lisää jäät ja hyvin viilennetyt, hiilihappopitoiset juomat vasta juuri ennen tarjoilua, jotta poreet säilyvät mahdollisimman pitkään. Voit myös tarjota jäät erikseen tai nostaa boolimaljan suurempaan astiaan jäiden päälle.
Voit säädellä boolin makeutta alkoholittomilla pidentäjillä, joten niitä kannattaa varata runsaasti jääkaappiin. Lisää vähitellen ja maista välillä.











