Taidetta ja kapakkatunnelmaa
Art Goes Kapakka 18.8. - 27.8. Helsingissä

Art goes Kapakka on piristänyt Helsingin elokuun iltoja jo vuodesta 1995 lähtien. KOFF on mukana menossa jo 14. kerran - kapakkatunnelmaanhan taide ja viihde sopivat mainiosti.
Art goes Kapakka eli AgK on osa Helsingin juhlaviikkoja ja kyseessä on kaikille ilmainen kapakkafestivaali, jossa kapakoissa on esillä kuvataidetta, teatteria, runoutta, tanssia ja musiikkia, hyvää ruokaa ja juomaa unohtamatta.
"KOFFin ja Sinebrychoffin juuret ovat Helsingissä, ja Sinebrychoffin suku on tunnettu taiteentuntijoina ja -tukijoina, joten Art goes Kapakka on meille mainio yhteistyötapahtuma. Sinebrychoff on Suomen vanhin panimo ja pitänyt kapakkatunnelmasta hyvän huolen jo 192 vuotta", KOFF-oluen tuotepäällikkö Harri Rantala kertoo.
AGK:n aikana on mahdollista myös saada taidenautintojen ohella oluttietoa Sinebrychoffin ruoka- ja juoma-asiantuntijan, tuotepäällikkö Anikó Lehtisen johdolla.Anikó Lehtinen kertoo oluen mausteista ja maustamisesta. Olut maustetaan erilaisilla humaloilla, esimerkiksi vehnäoluessa voi maistaa korianteria ja sitruunankuorta. Rafla-ravintolassa Uudenmaankatu 9:ssä 26.8. klo 16.
Art Goes Kapakka -festivaalin ohjelmamuutokset löydät parhaiten Art Goes Kapakan nettisivuilta www.artgoeskapakka.fi, minne päivitetään kaikki ajankohtaiset asiat sekä muutokset.
Katso koko ohjelma ja lisätietoa:
www.artgoeskapakka.fi
www.koff.net

Kuvat: Heini Lehväslaiho ja Björn Suomivuori